Allegra lab helsinki esittäytyy – Ninnu Koskenalho

20/09/2018

Tänään Allegra Lab Helsinki esittelee Ninnu Koskenalhon – AntroBlogin toisen päätoimittajan ja allegralaisen.

Ninnu on aikoinaan aloittanut opinnot Aasian ja Afrikan kielten ja kulttuurien laitoksella, mutta koki tuolloin maailman vetovoiman liian suureksi jatkaakseen luentosalien penkkien kuluttamista. ”Olin liian nuori ja levoton”, Ninnu nauraa. Vuonna 2012 Ninnu palasi yliopistoon. Vuosia aiemmin säväyttänyt Jukka Siikalan antropologian johdantokurssi vaikutti osittain Ninnun päätökseen suuntautua uudelleen – pääaineeksi valikoitui sosiaali- ja kulttuuriantropologia. Ninnu suoriutui valtiotieteiden maisteriksi kunnioitettavan ripeästi, 4 vuodessa.

Opintojensa alkupuolella Ninnu tapasi Miia Halme-Tuomisaaren. ”Se oli käännekohta elämässäni”, Ninnu sanoo. Ninnu päätyi työskentelemään Allegra Laboratoryn kansainvälisen julkaisun toimituspäällikkönä, mikä mahdollisti antropologisten ja journalististen intressien yhdistämisen. ”Toinen selkeä käännekohta elämässäni tapahtui, kun tapasin Suvi Jaakkolan. Perustimme myöhemmin yhdessä AntroBlogin”. Graduseminaari ja maisteriopintojen loppuun saattaminen saivat rinnallensa orastavan ajatuksen antropologisesta verkkojulkaisusta. Vuonna 2015 Ninnu valmistui ja ajatus sai konkreettiset raaminsa. Syntyi AntroBlogi – antropologiaa kansantajuistava verkkojulkaisu, joka lähestyy antropologista tutkimusta ja näkökulmia laajaa yleisöä puhuttelevalla tavalla.

Ninnu on toiminut Allegra Lab Helsingin aktiivina jo pitkään ennen AntroBlogin syntymää. Sittemmin perustettu verkkojulkaisu on näin ollen ollut kiinteässä vuorovaikutussuhteessa Allegran kanssa. ”AntroBlogin juuret ovat vahvasti Allegrassa”, Ninnu kertoo. Allegra Lab Helsinki on toiminut AntroBlogin julkaisijana ja sittemmin hallintopaikkana. Ninnun mukaan Allegra on ollut kuitenkin ennen kaikkea myös eräänlainen AntroBlogin taustalla elävä vanhempi ja symbolisen tuen lähde. ”Nykyään suhde perustuu pitkälti yhteistyöhön ja keskinäiseen, orgaaniseen vastavuoroisuuteen”.

”Allegra on toimijana sienirihmastomainen ja moneen paikkaan ulottuva”, Ninnu kuvailee. Allegra on Ninnun mukaan onnistunut saattamaan yllättävienkin tahojen tekijöitä yhteen ennakkoluulottomasti. Toiminta ei rajoitu tiedeviestintään, vaikka se onkin kiistatta Allegran keskeistä ydinosaamisaluetta. ”Allegra edustaa toimintaa, jolla on potentiaali kaataa kummallisia, käsitteellisiä, yhteiskunnassa olemassa olevia raja-aitoja”. Ninnun mukaan tieteen tulisi olla mahdollisimman avointa saatavuudessaan. Allegralle ominainen kokemuksellinen lähestymistapa on omiaan laajentamaan mahdollisuuksia lähestyä tiedettä ja tutkittua tietoa instituutioiden ulkopuolella. 

”Allegran hyödyntämät ulkotieteelliset metodit tekevät tieteestä vaihtoehtoisilla ehdoilla lähestyttävää – ne edustavat hyvää tieteen popularisointia”, Ninnu sanoo. Ninnun mukaan Allegra on omaksunut myös aktiivisen roolin nuorten, vastavalmistuneiden tekijöiden tukemisessa ja akateemiseen työmaailmaan saattamisessa. Allegran avoin ympäristö mahdollistaa orastavien ja piilevien kykyjen kukkaan puhkeamisen, toimien samalla katalysaattorina eri akateemisten sukupolvien välillä.

Kerro lyhyesti;

Mitä teet vapaa-ajallasi? 

Kuvailisin itseäni intohimotyöläiseks vapaa-ajan ja työn ero on häilyvä. Laulan nörttityttökuorossa, jossa kappaleet valikoituvat tv-sarjojen, pelien ja animen maailmasta. Joogaan, ajan pyörällä ja uin luonnonvesissä aina kun mahdollista. Asun ystävien kanssa yhteisössä, joten vietän paljon vapaa-aikaa myös kotona. Lisäksi luen paljon ja mikä tärkeintä, matkustan!

Millainen oli kesäsi? 

Aivan ihana. Pidin pitkän loman, jonka aikana tavoitteenani oli ravistella rutiineita ja kaavoihin kangistuneita tottumuksia – rupesin sanomaan kaikkeen yksinkertaisesti kyllä. Päädyin viettämään suurimman osan kesästä järvillä. Uin neljässätoista eri maisemassa ja katselin auringonlaskuja.

Sunnuntai? 

Sunnuntai-iltaisin AntroBlogi julkaisee Kulttuurishokki -sarjaa. Sarjan toisena kirjoittajana inspiroidun usein tuottamaan tekstiä juurikin sunnuntaisin. Hyvä päivä työskentelylle.

Lempipaikkasi Helsingissä? 

Lauttasaari. Rakastan Helsingin merenrantoja ja Lauttasaareen liittyy teinivuosista kumpuava erityinen keväinen, potentiaalinen ja sykkivä olo.

Teksti & kuva: Ronya Hirsma