Allegra Lab Helsinki esittäytyy – Emmi Huhtaniemi

07/09/2018

Emmi Huhtaniemi on Allegra Lab Helsingin projektikoordinaattori. Emmi on valmistunut valtiotieteiden maisteriksi sosiaali -ja kulttuuriantropologian oppiaineesta.

Emmin kontakti Allegra Lab Helsinkiin on syntynyt alun perin Allegran kanssa yhteistyössä toimivan AntroBlogin kautta. Hän kertoo olleensa mukana AntroBlogin toiminnassa jo suhteellisen varhaisesta vaiheesta alkaen. Emmi kuvailee päätyneensä sattumalta toteuttamaan Allegran koordinoimaa Helinä Rautavaaran museon virtuaalimuseohanketta. Kyseisessä hankkeessa työskentelemisen myötä virtuaalitodellisuuksien tarjoamat mahdollisuudet ja kokemuksellisuuden tasot ovat tulleet Emmille tutuiksi. Helinä Rautavaaran museon virtuaalitodellisuustuotannon ohella Emmi on toiminut projektikoordinaattorina Allegran muidenkin hankkeiden parissa, erityisesti Tutkitusti.-konseptissa.

Emmi on tottunut tituleeraamaan itseään Allegran ”jokapaikanhöyläksi”, mutta edellä mainitun virtuaalimuseohankkeen koordinoimisen myötä hän on huomannut, kuin vahingossa, erikoistuneensa yhä enemmän VR-tuotantoihin. Emmi näkee, että virtuaalitodellisuuksissa piilee myös mahdollisuus palvella tieto- ja asiasisältöjä uudenlaisella, mielekkäällä ja vaikuttavalla tavalla.

Emmi kokee, että toimijana Allegra tarjoaa konkreettisen tarttumapinnan sille, mitä akatemia voi perinteisen tieteen ja tutkimuksen tekemisen ulkopuolella olla tai tarkoittaa. Allegran vaikutuspiirissä kokeilullisuus mahdollistuu-
kuitenkin tieteellisyyden eetoksen kunnioittamisen nimissä.

Kerro lyhyesti;

Mitä teet vapaa-ajallasi? 
Elokuvat ja kirjallisuus. Suoratoistokanavien tarjonta on laajentunut merkittävästi. Vallitsevaa todellisuutta kyseenalaistavat tuotannot kiinnostavat erityisesti.

Millainen oli kesäsi? 
Mökkeilin. Sen lisäksi laadin Tutkitusti-hankkeen Huussilukemistoa, mikä oli viihdyttävää.

Miten vietät sunnuntait? 
Tunteja kestävä aamukahvi on liioittelematta viikon paras hetki.

Mikä on lempipaikkasi Helsingissä? 
Olen kotoisin Tapanilasta, Pohjois-Helsingistä. Pidän sen kylämäisestä olemuksesta ja metsästä.

Teksti & kuva: Ronya Hirsma

Share on facebook
Share on google
Share on twitter
Share on linkedin